Syksy

Lokakuu on lopuillaan ja pian on marraskuu.
Olen nauttinut kotonaolosta paljon. Tunne on, kuin olisin vuorotteluvapaalla, vaikken tosin tiedä miltä se sellainen tuntuu, kun en ole ikinä ollut. Enkä juurikaan ehdi tekemään mitään joutavaa itselle mielekästä tekemistä.
Olen kuitenkin hypännyt perus oravanpyörästä pois tekemään muuta.
On ihanaa, kun ei tarvitse aamulla lähteä töihin. Työt kun ovat tässä kotona.
Olen tehnyt vuosia töitä, paljon töitä ilman oikeaa lomaa. Ja niin se on nytkin. Kun pidän lomaa, en saa rahaa. Mutta siitä huolimatta nautin tästä ja tämä aika tuli tarpeeseen.

Tämä syksykään ei ole ainakaan vielä masentanut minua. Aika kuluu siivillä, vaikka rytmi onkin muuttunut. Odotan myös kovasti tulevaa talvilomaa lämpimässä.

Viikonloppuna olin omien lasteni harrastustapahtumassa. Lainalapsi sai osakseen paljon ihmetystä. Osa ihmisistä on hienotunteisia ja sanoo, että arvelinkin sinun tekevän jotain tämänkaltaista työtä. Sitten osa taas hämmästelee suureen ääneen: onko teille tullut lisää lapsia? Missä välissä hänet pyöräytit? En huomannut ollenkaan! Ai päätit ottaa sitten hoitolapsen tänne mukaan?! - No enhän voi häntä kotiinkaan jättää! Tämä minun työni kun on 24/7 tehtävää. Etkö siis käy töissä ollenkaan?! Saan osakseni ihmetystä ja kummastusta ja sitten toisaalta sääliviä kommentteja.

Adoptioäitinä olen jos voi sanoa tottunut eriskummallisiin kysymyksiin ja tuijotukseen.
Nyt minua hivenen ärsyttää se sääli ja tämän työn ihmettely. Osa kyynelehtii vierelläni ja sanoo, ettei hänestä olisi tähän. No ei varmaan kaikista olekaan. Ei minustakaan ole vaikkapa tarjoilijaksi tai kokiksi vaikka kotona ruokaa laitankin.

Ja mitä tulee lasten taustoihin, niihin en voi vaikuttaa. Ja yritän itsekin olla niitä suuremmin pohtimatta, sillä minä en ole se päättävä taho. En moralisoi, enkä ota kantaa. Hoidan lapsen ja sillä hetkellä, kun hän on meillä, hän kulkee mukanani minne sitten menenkin.

Toki itsekin mietin vaikkapa yön pimeinä tunteina elämää ja sitä, miksi kortit elämään jaetaan näin? Minä en saanut biologista lasta ja hän sai, mutta ei pysty lasta hoitamaan. Mutta sitten taas pitää muistaa se ammatillisuus ja se, ettei elämässä taida aina ihan kaikkea saada, vaikka kuinka toivoisikin. Lopulta mieleni valtaa aina syvä kiitollisuus kaikesta mitä olen saanut ja sitähän on paljon.

Huomaan, että vaikka olen hyvin herkkä ja empaattinen ihminen, olen myös äärimmäisen vahva.