Hassut unet

Vauva herää pari kertaa yössä. Se on tällaiselle vanhalle naiselle paljon. Pitänee pitää huolta omasta jaksamisesta ja käydä ajoissa nukkumaan. Minun huono puoli on, että olen huono nukkumaan päivällä. Vaikka mielelläni pötköttelisin, uni ei kuitenkaan tule.

Herään siis vähintään pari kertaa yössä. Yleensä syöttämään vauvaa, mutta välillä myös rauhoittelemaan häntä, sillä hänestä olisi kiva puuhastella myös yöaikaan.

Hän riekkuu sängyssä niin, että välillä kun olen ottamassa häntä syömään, ensimmäisenä käsissä onkin varpaat.

Väsymys taitaa välillä tehdä itselle tepposet ja maidon lämmittäminen tuntuu tulevan uniin. Olenkin pari kertaa nähnyt unta, että olen käynyt jo lämmittämässä maitoa ja huomannut vauvan nukahtaneen sillä aikaa. Olen sitten unessa jättänyt pullon olohuoneeseen odottamaan uutta herätystä. Unessa olen sitten miettinyt, että nyt on kulunut liian kauan aikaa, jotta voisin samaa maitoa enää vauvalle tarjota.
Kun sitten oikeasti herään lämmittämään sitä maitoa, on ollut pakko käydä tarkistamassa, että onko siellä olohuoneessa todella pullo valmiina odottamassa?
Ja ei, eihän siellä ole ollut!

Todentuntuisia nämä väsyneen unet. Ja raastavinta on herätä kesken syvimpien unien toisen tahtoon.
Mutta ei auta, kuin herätä ja hoitaa hommansa!

Ja lopulta niinä yön pimeinä tunteina suloisin hetki on, kun vauva on syönyt vatsansa täyteen, inahtaa nautinnollisesti minua vasten ja vaipuu samantien uneen. Kuinka suloinen nukkuva lapsi onkaan!

Isänpäivä

Miten teillä vietetään isänpäivää? Vai vietetäänkö?
Meillä vietetään yhdessä ollen. Nautitaan yleensä parempi aamupala ja muutenkin saatetaan laittaa parempaa ruokaa, tai käydä syömässä. Mutta tärkeintä on viettää aikaa yhdessä.

Pienempänä meidän lapset olivat innoissaan päivästä. Olivat askarrelleet päiväkodissa tai koulussa isälle kortteja ja lahjoja. Aamupalan päävastuu on kuitenkin ollut minulla, mutta pienet apurit ovat olleet mukana valmisteluissa.

Nyt paikalla on teini ja esiteini ja vauhti sen mukainen, eli kohtuu hidas. Heitä ei näkynyt keittiössä sovittuna aikana ja kun kävin heitä herättelemässä, liikehdintää tapahtui lähinnä kyljeltä toiselle. Räpsäytin valot päälle ja muistutin, että kenen isä on kyseessä. Esikoinen nousi kaikessa hiljaisuudessa, mutta kuopus lojui sängyssä siihen asti, että kaikki oli varmasti valmista. Nousi kuitenkin itse viemään tekemänsä kortin isälle samalla, kun meni häntä ”herättelemään”. Hereillähän se isä siellä oikeasti jo olikin.

Olin siis valmistellut sen hotelliaamiaisen lainalapsen kanssa. Hän sai osallistua valmisteluihin leikkimällä keittiön lattialla.
Surullista on se, että hän ei tällä kertaa päässyt viettämään päivää oman isän kanssa, eikä isä lapsensa kanssa. Lainalapsi on kuitenkin päässyt osaksi sijaisisän syliä ja isänpäivää. Saanut hoivaa ja huolenpitoa. Päivä muiden joukossa, erityismausteen kera.

Kansainvälinen adoptio päivä

Eilen oli kansainvälinen adoptio päivä.
Minun piti kyllä kirjoittaa, mutta olin lopulta niin kiireinen, että siirsin kirjoittamista iltaan ja illalla en sitten jaksanutkaan. Nukahdin sohvalle jo yhdeksän jälkeen ja siitä siirryin suoraan sänkyyn. Taitaa tämä vauva-arki kuitenkin viedä veronsa.

Mutta siis siihen adoptiopäivään. Se on kyllä juhlimisen arvoinen päivä se!
Adoptio teki meistä perheen, äidin ja isän ja lapsemme saivat vanhemmat. Oikein hyvä tapa muodostaa perhe.
Olemme aina olleet lapsillemme avoimia heidän taustoistaan ja he tietävät itsestään kaiken sen, minkä mekin. Ja he tietävät myös sen, että jos haluavat juuriaan alkaa etsimään, se on sallittua ja he saavat siihen meiltä kaiken tuen ja avun. Biologinen äiti ei uhkaa minun äitiyttäni. Olenhan saanut elää lasteni kanssa.

Jotkut aikuiset ovat sitä mieltä, ettei lapsi ymmärrä sitä, että hänellä on kaksi äitiä ja kaksi isää. Olen asiasta eri mieltä. Kyllä lapsi ymmärtää, jos hänelle jo varhain kerrotaan totuus. Hän kasvaa siihen asiaan, että hänellä on kaksi äitiä. Totuuden salaaminen on lopulta pahinta mitä voi lapselle tehdä.
Ei kannata jäädä odottamaan sitä oikeaa hetkeä, sillä mikä se voisi olla? Murrosikä? Aikuisuus? Vai mikä? Totuuden tullessa myöhemmin julki, se voi pahimmillaan pudottaa elämältä pohjan ja luottamuksen pois.
Jos se on itselle vaikea asia, kannattaa sitä käsitellä jo hyvissä ajoin.
Lapselle voi alkaa kertoa hänen omaa tarinaa jo siitä hetkestä, kun hänet saa syliin. Pienelle vauvalle jo heti silloin. Samaa tarinaa toistaa ja niin siitä tulee tuttu juttu. Siten ei tarvitse miettiä sitä oikeaa hetkeä. Ja sitten vastailla kysymyksiin lapsen ikätaso huomioiden.

Perheemme on siis kansainvälinen ja kantasuomalaisittain erilainen. Mutta meidän perheemme on tiivis tiimi, joka pitää yhtä! Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!
Kerron mielelläni kokemuksistani ja adoptiostakin, mutta arvostan hienotunteisuutta ja kunnioitusta perhettämme kohtaan.
Useat ihmiset ajattelevat adoptoidun lapsen olevan yhteiskunnan yhteinen ja näin julkista riistaa kysymyksineen. En siis jaa yleisesti lapsiani koskevaa tietoa, vaan yleisesti adoptiosta.
Meidän perheemme on kaikkine säröineen niin täydellinen. 💙💙

Kaapit tyhjäksi

Käyn kaupassa mielelläni vain pari kertaa viikossa. Ostan aina ison satsin kerralla, jotta pärjäämme monta päivää. Se helpottaa arjen suunnittelua.
Olin ajatellut mennä huomenna viikonloppukauppaan. Nyt huomasin kuitenkin, että kaapit alkavat olla jo aika tyhjät. Päivälliseen on tarpeet, mutta iltapala alkaa olla puutteellinen, samoin huominen aamupala.
En millään viitsinyt lähteä pienen kanssa nyt päivällä kauppaan, enkä pääse sinne illallakaan omien työmenojen takia. Myös puolisollani on hommia illaksi, sillä hän jää vahtimaan pikkuista ja kuskaamaan hänen kanssaan omia lapsia treeneihin.

Setti on valmis. Olisin tehnyt illaksi riisipuuroa, mutta ei meillä ollutkaan puuroriisiä. Voi leivän päälle on vähissä, joten jos aikoo syödä leipää, kannattaa tehdä lämppäreitä. Eikä mitään muitakaan päällisiä niin suuremmin ole.

Lopulta keksin sitten väsätä pannaritaikinan kaappiin jo tekeytymään ja illalla tuuppaan sen sitten vain uuniin. Sillä mennään tämä ilta. Jää sitten aamuksikin jotain. Ja sinne meni sitten viimeiset kanamunat.

Me elämme tällä hetkellä sellaisessa yltäkylläisyydessä ja valintojen mahdollisuudessa mennä kauppaan ja ostaa vaikka valmista ruokaa jokaiselle aterialle.
Toki meidänkin perheessä turvaudutaan välillä eineksiin, mutta silti koen tärkeänä opettaa lapsille myös taito loihtia kaapissa olevista aineksista jotain. Ja tänään se toteutuu pannarin muodossa.

On hyvä oppia tekemään perusruokia jo kotona asuessaan, jotta osaa sitten muutakin kuin veden keittämisen, kun muuttaa omilleen.

Teini meillä jo usein paisteleekin kanamunia ja loihtii itselleen mitä makoisampia aamupaloja tai lounaita itsekseen ollessaan. Ja kuopusta kiinnostaa ruoan laitto ylipäätään ja hän pohtiikin, että tuleekohan hänestä kokki isona?

Illasta tulee siis kiireinen ja kun tulen kotiin, tehdään puolison kanssa taas läpystä vaihto.
Tämän päivän kauppalaiskottelu kostautuu huomiselle, mihin on rynnättävä pienen kanssa jo heti aamusta, jotta pääsen kuopuksen palaveriin iltapäivällä.

Välillä koen kuitenkin iloa siitä, että syömme kaapit tyhjäksi poisheittämisen sijaan. Tyhjään kaappiin on sitten taas kiva ladata lisää ruoka-aineita.