Kylvetty siemen

Alakouluikäisena minulla oli hyvä kaveri, jonka perhetutuilla oli biologisten lasten lisäksi yksi sijoitettu lapsi.
Muistan, kuinka tapasin heitä kaverillani. Sijoitettu oli poika ja meistä tuli ihan hyvät kaverit. Hänen sijaissiskonsa oli minun ikäinen ja poika hieman nuorempi.
Jo silloin jokin läikähti sydämessäni, kun puhuttiin sijaislapsista.

Näimme aika ajoin. Kunnes sitten eräänä päivänä poika ei ollutkaan perheensä mukana. Ihmettelin missä hän on ja kaverini kertoi, että hän on joutunut pois tästä perheestä. Heillä oli tullut erimielisyyksiä ja lopulta kun poika oli heittänyt sijaisäitiä kengällä, poika oli joutunut pois.

Jaa? Jäin miettimään itsekseni asiaa. Muistan puhuneeni tästä myös äidilleni ja ihmettelin, miten lapsen voi antaa pois tai ikäänkuin eteenpäin, kun tulee ongelmia ja riitaa?!

En tietenkään silloin lapsena tiennyt asian kaikkia puolia. Enkä tiedä niitä edelleenkään. Mutta tämä poika jäi sydämeeni ikuisiksi asjoiksi, vaikka en häntä sen koommin nähnyt.

Jotain oli kuitenkin omassa mielessäni tapahtunut ja siemen oli kylvetty.
Kun sitten tulin yläkouluikään, päätin, että jonain päivänä adoptoin lapsen. Tumman lapsen.

Ja sitä polkua on kuljettu. Olen adoptoinut kaksi lasta. Kiitos miehelleni ja hänen avaran sydämen, että kulkee polkua kanssani.

Sittemmin olen työskennellyt huostaanotettujen nuorten parissa. Ja tällä hetkellä sitten vastaanottoperheenä omassa kodissa.

Sijaislapsi. Monesti niin olosuhteiden uhri. Itse vielä pieni ja viaton, mutta herkästi vaurioituva.
En edelleenkään ymmärrä, miksi lapsi laitetaan herkästi eteenpäin, mutta totuus on, että lapset voivat oirehtia hyvinkin vahvasti, eikä näin välttämättä ole perhehoitokuntoinen. Avun ja tuen saaminenkin saattaa olla heikoissa kantimissa.
Perhehoitaja tekee töitä omassa kodissa, joka sekunti. Oma perhe on myös läsnä, eikä työtä mielestäni tulekaan tehdä, kuin vain ja ainoastaan oman perheen ehdoilla. Kenenkään ei tule kärsiä.
Elämään kuuluu naurua ja itkua, mutta riitaa ja varsinkaan pelkoa ei pidä kodissa olla. Normaalia riitaa on toki varmasti joka kodissa, mutta sellaista, mikä ylittää niin sanotut normit.

Edelleen silloin tällöin mietin tätä poikaa. Mitä hänelle mahtaa kuulua? Me olimme silloin lapsia ja yhteys katkesi, kuin veitsellä leikaten.

Eläimen ja lapsen välinen suhde

Vielä syksyllä meillä oli kaksi koiraa, vanha ja nuori.
Kun sitten perheessämme koitti aika, ettei ollut lainalapsia, päätimme viimein päästää vanhuksen juoksentelemaan vihreimmille niityille. Ja ajoitimme lähdön tarkasti kohtaan, että vain omat lapset ovat paikalla. Menetys oli heillekin suuri, sillä se oli kulkenut mukana läpi elämän. Halusimme antaa omille lapsille kaiken mitä he tarvitsivat. Ja toisaalta suojata mahdollisia lainalapsia ylimääräiseltä menetykseltä, mikä mahdollisesti lisäisi heidän tuskaa ja epätietoa.

Jäljellä on siis vain yksi koira. Saksanpaimenkoira, joka on pian kymmenen kuukautta vanha. On hauskaa seurata koiran ja lasten välisiä suhteita. Koira on erityisen hurmaantunut meidän pikkuiseen.
Koira vahtii nukkuvaa pikkuista menemällä makuuhuoneeseen silloin, kun pikkuinen on jo nukkumassa.

Koira tulee mielellään lähelle pikkuista leikkimään. Omat lelut mukana, käy varovasti lähelle pikkuista ja pikkuinen kurottaa kädellään kohti tassua.
Kun pikkuista käy itkettämään, koira tulee nuuhkimaan ja saattaa pikkaisen nuolaista. Pikkuisen itku loppuu ja ja alkaa nauru.

Aamulla seurasin niiden touhuja. Koira oli kahden metrin päässä pienestä. Pikkuinen siirtyi omista leluistaan kauas ja aloitti huutamisen. Kohta koiran lelu vieri kohti pikkuista. Koira antoi omansa.

Heille on kehkeytymässä aivan ainutlaatuinen suhde! He ymmärtävät toisiaan ja puhuvat samaa kieltä!
Ja kaikille nyt tiedoksi, ettei lapsi koskaan jää yksin koiran kanssa samaan tilaan. Paikalla on aina joku vahtimassa. Ja joillain saattaa myös rotu nostaa niskavilloja pystyyn, mutta selkeästi on paimenkoira paikallaan.

Olen aina ollut sitä mieltä, että eläin antaa paljon, vaikka myös tietenkin ottaakin. Mutta juuri eläimeen on helppo luoda kontaktia, sillä se hyväksyy sinut juuri sellaisena, kuin olet, jos kohtelet sitä kauniisti.

Koira on myös omien lastemme kaveri. Koira hyppää aamuisin lastemme sänkyyn herättelemään lapsia ja jos eivät herää, painaa pään tyynylle ja jatkaa lapsen kanssa unia.
Kertaakaan ei kuitenkaan ole kammennut meidän sänkyyn, sillä se on kiellettyä.

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Loma on vietetty ja lapsi palasi takaisin. Ja hyvin pian näytti taas siltä, kuin hän ei olisi pois ollutkaan. Arki jatkuu siitä, mihin se ennen lomaa jäi.

Ja arki on alkanut täytenä heti.

On päiviä, jolloin nautin kovasti olostani. Laitan lapsen unille ja katson jonkun sarjan boksilta hyvällä omalla tunnolla. Saan katsoa telkkaria päivällä. Enpä sitä juurikaan ehdi yleensä tuijotella, joten siksikin se tuntuu niin ihanalta.

Sitten on taas niitä päiviä, kuten tänään, että hiki päässä saa tehdä hommia jo heti herättyä. Ei oikein tiedä mistä alottaisi ja missä järjestyksessä etenisi.

Meillä on koira sairastellut. Tassu on kipeänä ja sitä on käytetty lääkärissä, kun on vielä kasvuiässäkin. Se sai lääkekuurin ja remmilenkki ohjeistuksen. Ja nuoresta koirasta kun on kyse, virtaa riittää muillekin jaettavaksi, kun ei pääse leikkimään ja riehumaan kunnolla.

Koiralle paukahti myös ekat juoksut tähän samaan syssyyn. Veritahroja siellä täällä. Joten marssin kauppaan ja ostin sille housut. Rullasin matot pois ja pesin lattiat.

Olin myös niin kiltti mami, että annoin sille viikonloppuna ison luun, kun on niin vähän puuhaa. Iso poron selkäranka! Ja kyllä riitti pitkäksi aikaa tekemistä.

Se selkäranka taisi vaikuttaa koiran vatsantoimintoja edistävästi. Sillä eilen kaupasta tultuamme, haistelin, että täällä haisee kummalle! Ja syy löytyi sitten kodinhoitohuoneesta ja sitä itseä siellä oli. Ja koska koiralla oli ne juoksuhousutkin jalassa, huomasin niiden olevan hieman housunpuntista märät. Ja paskakasa oli myös siellä. Taas pestiin lattiat!

Ja sitten koitti tämä aamu. Heräsin hyväntuulisena pienen kanssa. Ihmettelin aikaisin aamulla, kun isäntä oli siirtynyt olkkariin nukkumaan. Eihän se pieni niin paljon yöllä äännellyt?
Nousin ylös ja näin lapun keittiön pöydällä. Isäntä oli yöllä herännyt koiran kuljeskeluun ja avannut makuuhuoneen oven. Paskanhaju oli tulvahtanut kuin seinä vastaan. Sitä oli joka puolella. Hän oli pessyt niitä yöllä ja loppuyön torkkunut sohvalla koiraa tarkkaillen. Oli myös lappuun jätetty viesti, että lattiat pitää pestä kunnolla.

Siinä sitä ihmettelin pieni sylissä, kun kuopus pölähti paikalle kulmat rutussa tivaamaan jotain matikan asiaa. Hän tiuski, että hänellä on koe tänään, eikä hän osaa. Sanoin, että hänellä oli kolme päivää aikaa kysyä isiltä asiaa. Mutta hänpä päätti kysyä minulta nyt aamulla. Yritin selittää pinna samalla kiristyen. Hän otti kirjan ja meni omaan huoneeseen. Painelin hetken päästä perässä, sillä kuulin taas jonkun tubettajan äänen puhelimesta. Kehotin keskittymään siihen kirjaan ja nappasin kännykän keittiöön.

Sain pienen aamupesut tehtyä ja puuron syötettyä ja ennen omaa aamukahviani pesin ne lattiat.
Kuopus kiukutteli kulmat rutussa ja omaan harmitukseensa nojaten päätti kävellä kouluun pyöräilyn sijasta. Sanoin että ihan sama millä menet, kunhan menet.

Hänen lähdettyä laitoin pienen leikkimään lattialle ja kaadoin kahvia mukiin. Istuin sen ja aamulehden äärellä, kun esikoinen tuli keittiöön. Hiljaa hymyillen hän istui seurakseni. Kertoi heränneensä jo hyvissä ajoin.
En ihmettele, kyllä sitä ääntä taisi taas aamulla olla, mutta ei hän kertonut, että olisimme häntä häirinneet. Söimme aamupalaa yhdessä ja sitten hän jo riensi kouluun.
Itse siirryin siitä hetken päästä pistämään pientä aamu-unille ja ulkoiluttamaan vatsakipuista koiraa, joka ei sitten enää tehnytkään mitään. Lykin rattaita auraamattomalla tiellä hammasta purren, sillä niitä sai ihan tosissaan työntää.
Lapsi nukahti ja tulin koiran kanssa sisään. Puin sille pestyt housut jalkaan ja kehotin sitäkin omalle paikalle lepäämään.
Pesukone pyörii jo toista kertaa tänään ja muutama on vielä edessä. Keitin itselleni teetä ja odotan, että aamuhiki kuivuu ihoon.

Mikä maanantaiaamu! Yksi huonoimmista, mutta tästä taas selvitään.
Kalenteri on täynnä koko kevään ja sitä yritetään synkronoida koko perheen kanssa niin, että jokainen pääsisi menoihinsa. Tälle keväälle mahtuu päällekkäisyyksiä ja kovasti on mietinnässä, että kuka tinkii menoistaan, vai miten asiat hoidetaan?

Tämä vuosi on alkanut vauhdikkaasti ja vaikka sivut on tälle vuodelle vielä tyhjät, niin esikirjoituksia siellä on. Saa nähdä mihin elämä meitä kuljettaa?!