Vapautunut olo

Olen viettänyt pääsiäistä oman perheen parissa. Olimme pari päivää pois kotona ja kylläpä oli mukava palata kotiin huonojen hotellityynyjen jälkeen.

Väsymys on ollut kuitenkin vielä läsnä ja varmasti se on sellaista henkistä väsymystä.
Tänään nukuinkin sitten suhteellisen pitkään arkipäiväksi.

Kuten jo aiemmin kerroin, olen levitellyt verkkoja vähän sinne ja tänne. Kävin sitten eräässä tapaamisessa tänään liittyen toisenlaisten töiden tekoon, mutta ei se oikein ottanut tuulta purjeisiin. Minut oltaisiin kyllä otettu vaikka heti töihin, mutta se jokin puuttui minun mielestä.

Tapaamisen jälkeen lähdin kiertelemään kauppoja, pitkästä aikaa yksin. Olipa vapauttavaa mennä sovituskoppiin! Vaikka ei se näkymä siellä peilissä ollut kovin ihana tunne, mutta tunne siitä, että pystyin menemään sovittamaan vaatteita yksin, tuntui mukavalta. Eikä muutenkaan tarvinnut miettiä kenenkään ruoka-aikoja, vain oman nälän kurnimisen tunsin.

Tulin hiljaiseen kotiin. Kaikki muut töissä tai koulussa. Ihana tunne!
Vielä on muutamat lapseen liittyvät asiat hoidettavana, mutta muut hänen tietonsa / paperinsa lähti silppuriin.

Tilanne on nollattu, eikä ikäväkään enää valtaa olotilaa. Tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin, mitä se elämä sitten tuokaan!

Tiemme erosivat

Viimeinen yhteinen viikko oli toisaalta ihana ja toisaalta hirvittävän raskas. Oli tapaamisia, tapaamisia ja tapaamisia. Lapsi tarrautui minuun ja minä käsittelin asioita unissani.
Eron hetki kirpaisi ja oli hivenen tuskallinen. Jäljelle jäi kaipuu. Tiedän, että hänen on hyvä siellä ja meidän elämämme jatkuu täällä.

Siivosin koko kodin, mutta silti hän tuoksuu vielä lastenhuoneessa.
Kuopuksella tuli itku ja kerroin, kuinka esimerkillinen ja huolehtiva isoveli hän on ollut.
Että pienellä oli sama tilanne, kuin omilla lapsillamme on ollut, kun olemme heidät hakeneet kotiin. Olimme pienelle välietappi ja hän sai elää ja kasvaa perheessä.

Nyt tuntuu tyhjältä ja hiljaiselta. Ei tarvitse katsoa kellosta aikatauluja ja kukaan ei tarraudu minuun kiinni. On ikävä, mutta hänellä on aina paikka meidän kaikkien sydämissä. Ja tervetullut on meille käymään koska  vain. Sitä se on, kiintymys.

Nyt on kuitenkin aika ottaa tilaa itselle ja omalle perheelle. Hengähtää. Tehdä mitä huvittaa tai vaan olla tekemättä. Huomaan, että olen aika väsynyt. Olen tehnyt työtä omalla persoonallani ja antanut itsestäni kaiken 24/7 melko pitkän aikaa.
Nyt on hetki, etten suunnittele mitään.

Tahtoisin tehdä puutarhan
Sinulle vartavasten
Sillä se on tarkoitettu
iloksi pienten lasten.

Koivut loihtisin prinsessoiksi,
kuuset hyviksi haltijoiksi.
Ja sellaisia kukkia jotka
tuutivat keijukaislapsia
minä kylväisin puiden alle
Niissä puissa kasvaisi satuja
ja hauskoja tarinoita
niissä olisi ilon marjoja
ja onnen omenoita.

Jos suojelusenkelin taimia
minä vielä jostain saisin
niin polkusi varret aivan täyteen
niitä istuttaisin.
Sen puutarhan portin lukitsisin
ja avaimet käteesi toisin
Kunpa ne suojelusenkelit
minä Sinulle antaa voisin!
– Hannele Huovi –

Lähtölaskenta

Olen surrut lähtevää lasta. Tai lähinnä sitä, että hän lähtee. Hän humpsahti osaksi meidän perhettä aivan huomaamatta. Olemme kuukausia eläneet epätietoisuudessa, mutta nyt on päivä selvillä.
Kun se päivä tuli meidän tietoon, tuntui se jotenkin tuskaisalta, vaikka toisaalta hyvältä. Rutistin lasta hieman lujemmin, kuin rutistaen palan hänestä sydämeeni. Ja siellä hän ikuisesti kulkeekin.

Alkuun pelkkä lähdön ajatteleminenkin sai minulle itkun tunteen nenänpäähän ja kuristuksen kurkkuun. Olen varmasti työstänyt asiaa paljon, sillä olenkin jo alkanut odottaa taas, että saan oman elämän haltuuni.
Se sama ilmiö on tullut, kuin muidenkin lähtiessä. Se ilon tunne omasta vapaudesta ja se mietintä, että mitä seuraavaksi?

Otan pikkuisen kanssa toki vielä kaikki irti meidän yhteisistä hetkistä, mutta samalla tiedän tarkalleen montako päivää on jäljellä.
Olen myös varannut lähdön jälkeen melko pian tapahtuvaksi pienen matkan, jolla voin nollata omaa päätäni ja tunteitani.

Samalla tässä mietin mitäs sitten taas tulevaisuudessa? Mulla kun on sellainen paha tapa tehdä montaa asiaa samaan aikaan, niin nytkin. Aloin opiskella ihan uusia juttuja tässä samalla ja nyt sitten pienenä huolena, että kuinka saan ne kaikki hoidettua.
Olen levitellyt verkkoja vähän sinne ja tänne ja katson mitä sitten syksyllä?!

Tässä työssä on hyvät ja huonot puolet, niin kuin tietty kaikissa. Olen nauttinut tästä kotona olemisesta aivan suunnattomasti! Mutta samalla tämä työ sitoo valtavasti ja jos pitäisi päästä liikkumaan, paikalla olo alkaa ahdistaa.
Nyt nautin vielä pikkuisen seurasta hetken ja sitten pidän pikku loman.