Hiljaisuus

Edellisten lasten lähdettyä on ollut hiljaista.
Perheessämme tapahtui myös hieman ikäviä asioita, kun eläkeläiskoiramme lähti vihreämmille niityille vapaana juoksemaan.
Se oli omille lapsillemme kova paikka, sillä koira oli iso osa lapsuutta. Toinen lapsistamme oli neljä vuotias, kun koira tuli ja toinen taas tuli, kun koira oli kaksi vuotias.
Nuoremmalle lapsellemme koiran menetys oli karvas ja se itketti muutamia päiviä ja toi uniin painajaisia. Menettämisen pelko meistä muistakin nosti päätään.
Mutta oli aika koiravanhuksen lähteä, sillä se ei jaksanut tehdä enää muuta kuin nukkua ja ikääkin oli jo paljon.
Järjestimme sitten kauniit hautajaiset koiralle oman pihan perälle. Siellä se nyt makaa kahden edellisen vieressä.
Kotiimme jää kuitenkin pentu tuomaan iloa ja aktiviteettia. Mutta kyllä ison koiran poislähtö näkyy jo ihan konkreettisesti. Se kun tuppasi makoilemaan usein ihan tiellä oviaukoissa yms.

Työrintamalla on tosiaan ollut hiljaista. Paria lasta on tarjottu, mutta sitten lopulta sijoitukset eivät ole toteutuneet. Ja vaikka toivoisinkin maailman olevan kaikille lapsille hyvä paikka, on nämä tilanteet harmittaneet. Ja totuus kuitenkin on, ettei avun tarve lopu. Lyhytaikaiset sijoitukset kun eivät johdu pelkästään päihdeongelmista. On myös mielenterveyteen liittyviä ongelmia tai äkillisiä sairastumisia, kuolemia yms. kriisejä perheissä, joita ihan jokainen meistä voi kohdata.
Vapaita on kiva pitää, mutta liian pitkäksi muodostuessaan, se alkaa ärsyttää. Sitä kyttää puhelinta koko ajan ja varmistelee, että onhan äänet päällä. Melko lailla tuttu tunne, kun sitä vuosia kulki kännykkä matkassa ja odotti joka sekunti.

Toivotaan kuitenkin, ettei tyhjänä oleminen muodostu kovin pitkäksi.

Traditiot

Jokaisella perheellä on omanlaisia traditioita. Meidän perheellä on esimerkiksi hammaskeiju.
Kun lapselta on lähtenyt ensimmäisiä maitohampaita, on sitä "juhlittu" hammaskeijun tulolla.
Hammas on laitettu yöksi tyynyn alle ja yön aikana hammaskeiju on vienyt hampaan ja tuonut rahan tilalle. Yleisesti max. kaksi euroa.

Pitkään aikaan ei ole enää hampaita lähtenyt ja lapsetkin ovat jo niin isoja, että tietävät hammaskeijun tarinan ja taustan.

Kuopukselta lähti tässä päivänä eräänä hammas. Hän söi kriikunaa ja puraisi kovasti niin, että kivi lähes irrotti hampaan. Hetken kivusta toivuttuaan, hän nykäisi hampaan itse irti.
Sen jälkeen hän tuli toiveikkaana luokseni näyttäen hammasta ja euron kuvat silmissä sanoi, että aikoo laittaa sen tyynyn alle, jotta hammaskeiju tuo rahaa!

Jaa-a! - ajattelin. Lapsi on niin iso, että eikoo tienata hampaalla!
En kuitenkaan tohtinut torpata juttua ja sanoin, että laita vaan tyynyn alle. Samalla mietin, ettei minulla ole yhtään kolikoita pussissa.
Kysyin mieheltäni vaivihkaa kolikoita ja hän kertoi ehkä niitä löytyvän.
Lapsi meni nukkumaan ja me vanhemmat unohdimme asian samantien!
Aamulla tuli poika heti herättyään pettyneenä kertomaan, ettei hammaskeiju ollut käynyt. Pettymys kouraisi myös omaa rintaani, vaikka tiedän lapseni olevan jo niin iso, ettei usko koko keijuun!
Hetken siinä ajatuksiani selkeytettyäni sanoin, että vie se hammas takaisin sinne tyynyn alle, jos se keiju kävisi seuraavana yönä!

Lapsi teki työtä käskettyä ja illalla muistutin yhtä lailla  itseensä pettynyttä miestäni muistamaan rahan.
Odotimme lopulta hartaasti lapsen nukahtamista ja lopulta kävin noukkimassa hampaan tyynyn alta ja viemässä kolikon tilalle.

Aamulla oli tyytyväinen lapsi minua vastassa! Hammaskeiju oli käynyt!

Kyseessä ei ollut iso juttu, eikä edes lopulta ajatuksena rikastuminen. Vaan lapsellakin oli ajatuksena perinteiden jatkumo ja osittain turvallisuuden ja tuttuuden tunne. Näin on aina ollut. Kun hammas lähtee, tuo hammaskeiju rahan.

Pienempänä samainen lapsi kertoi aamulla, kuinka oli yöllä kuullut kolikoiden kilinää, kun hammaskeiju oli käynyt vierailemassa!
Se huvitti minua silloin. Ja huvittaa yhä. Mutta lapselle on kyse harmittomasta jatkumosta, joten en tohtinut torpata, vaikka tiedän, että hänkin tietää kuka tuo ihana hammaskeiju on!
Satua, mutta kiva sellainen!