Ympäristön suhtautuminen

On jokseenkin jännää, että kun päättää tehdä elämässään muutoksia, se aiheuttaa hämmennystä muissa ihmisissä.
Itse olen tehnyt aika isojakin siirtoja ja valintoja pohjautuen omaani ja perheeni hyvinvointiin. Jos en viihdy jossain, niin en myöskään sinne jää. Tokikaan en tällä tarkoita satunnaisia huonoja päiviä töissä. Niitähän on joka paikassa.

Olimme jo pitkään suunnitelleet ryhtyvämme vastaanottoperheeksi. Kun olin vielä töissä, ihmiset kysyivät mitä sitten teen, kun työsopimukseni päättyy?
Vastasin, että jään kotiin ja aloitan vastaanottoperhetyöt. Osa huokaili, että voi kumpa minäkin voisin vaan jäädä kotiin! Voisin vaan jäädä!!??
Tämä on kyllä työtä ihan 24/7 huomautin. Ja sen olen totisesti jo itsekin saanut tuta, sillä esim. pientä lasta meillä ei ole ollut vuosiin. Työhöni kuuluu myös esim. herätä yöllä, mikäli se sitä vaatii.

Osan reaktio on ollut; wau, tärkeää työtä, kumpa minäkin...
Kyllä tämä on monellekin mahdollista, jos vain oikein haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen.

Sitten; ai sellaista. Ne on aika itseaiheutettuja ne syyt niillä.

Ja: Okei, niillä lapsilla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta!
Ja ilmassa leijuu sellainen sakea tunnetila, että ajattelen kuuluvani väärään sakkiin. Kuin meissä olisi äkisti jotain likaista ja vastenmielistä. Kuin olisin tässä tilanteessa vastoin tahtoani.

Olen hämmentynyt. Olen aina halunnut tehdä lastensuojelutyötä tavalla tai toisella ja olen sitä tehnytkin. Nyt teen sitä kotona, omasta tahdosta.
Näen paljon potentiaalia lapsissa ja uskon, että korjaavilla kokemuksilla voidaan saada paljon aikaan.
Ihan tavallinen tylsä arki rutiineineen voi olla hyvinkin korjaavaa.

Se, kauan tätä työtä teen, on vielä ihan auki. Sen näkee sitten joskus. Jos alkaa tuntumaan liian raskaalta, tai tämä vaikuttaa omiin lapsiini liikaa, voin taas keksiä jotain muuta. Minulla on tämä yksi elämä täällä pallolla ja välillä tuntuu, että on kiire ehtiä toteuttamaan unelmia. Ja totta, en usko, että ihan eläkeikään tätä teen. Mutta aika aikaansa kutakin.

Rohkeasti vain suuntaamaan nenä sinne, missä ne unelmat siintävät ja muiden puheista viis! Ehkä se onkin juuri se, mikä joissain ärsyttää; ollaan kyllästyneitä sen hetkiseen elämään, mutta ei uskalleta lähteä muutokseen, sillä muutos ja uusi on aina pelottava. Se voi avata eteen myös jotain ihan uutta ja parempaa!

Taapero ja teini

Juhannusta vietimme rauhallisin merkein ihan kotosalla. Olemme usein viettäneet juhannusta kotona ja polttaneet kokkoakin omalla pihalla. Maalla se onnistuu.
Tänä vuonna kelit pitivät huolen siitä, että ulkona ei tehnyt mieli grillailla, eikä hengailla. Jäi pihapelit pelaamatta ja kokko polttamatta.Vaikka perheessämme on tällä hetkellä pieni, se ei ollut siis syy kotiin jäämiseen.

Kehitimme sitten muita juttuja. Teimme herkuruokaa sisällä ja pelasimme lautapelejä. Juhannusaaton kohokohta oli molempien lastemme mielestä se, kun taapero meni nukkumaan ja pääsimme pelaamaan. Eli herkkukulhot pöydälle pelilaudan ympärille. Valvoimme myöhään ja nautimme toistemme seurasta. Ja harvinaista kyllä, minä itse voitin pelin, mitä ei kovin usein tapahdu. Olen surkea kaikissa peleissä ja kilpailuviettini on olematon.

Juhannuspäivän aamuun heräsimme varhain kiukkuisen taaperon kanssa. Harmitti varmaan, kun nukkui muiden pitäessä hauskaa ;)

Taaperon lounasaikaan suvaitsi kaksi teinin alkua raahustaa keittiöön. Istuimme saman pöydän ääressä, osa lounaalla ja osa aamupalalla.

Siinäpä sitten kun taapero oli jo rauhoittunut, meni teinillä jokin tunteisiin ja hän kivahti kuopukselle, että v***n juorukello s*****a!
Repesin nauruun! En voinut olla huomauttamatta, kuinka samanlaisia he taaperon kanssa ovat! Toisella on vain järeämmät sanavarastot!
Teiniäkin alkoi sitten naurattaa ja siinäpä sitten nauraa kikattelimme yhdessä.

Teini sanoi, että oli herännyt pienen itkuun aamulla. Valitteli, kun ei saanut nukkua rauhassa. Muistutin, että pihallamme on teltta pystytetty heitä varten, joten ei muuta kuin sinne nukkumaan. Saa nukkua rauhassa pitkään ja kyllähän linnunlauluun on mukavampi herätä!
Ensireaktio oli, että en tosiaan mene! Mutta hetken mietittyään sanoi: pitäiskö sittenkin mennä?
Kehoitin kerran kokeilemaan ja vaivuin isäni tasolle kertomaan omasta lapsuudestani, kuinka nukuin parvekkeella kesällä ja kuinka siellä nukkui hyvin ja oli kivaa! Teini muljautti silmiään, kuin hedelmäpelissä, sanoi moro ja lähti kaverille.

Pienet varpaat

Perheemme on täydentynyt yhdellä parilla jalkoja ja pieniä varpaita. Ja nyt sitä menoa ja meininkiä sitten on. Onneksi lapsi hyväksyy koirat ja koiratkin ovat ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan.

Meidän isot lapset näyttävät nyt niin todella isoilta. Varsinkin teini, hän on todellakin teini.
Meidän lapset ovat myös ottaneet tulokkaan hyvin vastaan ja kyllähän pieni vie huomion ja omia lapsiamme hymyilyttää. Nuorempi heistä  leikkii mielellään lapsen kanssa ja on polleana hetkellisestä isoveljen roolistaan.
Teini on etäisempi, mutta välillä käsi käy pienen hiuksissa hellästi paijaten, ihan ohimennen. Ruokapäydässä teinillä on leveä hymy kasvoilla ja sydämen kuvat silmissä, kun hän katsoo pienen syömistä.
Teini ei ole herännyt edes yöllä pienen itkuun, mutta nuorempi tuli minua viime yönä herättämään, että sillä on varmaankin joku hätä?!
Hätä on se, jos tutti on hukassa. Kiittelin lastani kauniisti huolenpidosta ja kehotin takaisin nukkumaan. Minä hoidan kyllä tästä eteenpäin.
Pieni työllistää minut täysin.

Pieni oli hetken tapaamassa omiaan ja me olimme oman perheen kesken. Tuntui heti hiljaiselta. Juttelin lasteni kanssa. Miltä nyt tuntuu? -kysyin.
Eipä paljon miltään, vastasi teini. Ei ole elämä paljon muuttunut. Heidän mielestään ei ole isoa muutosta, jos talossa on yhtä-äkkiä taapero!!
Mietimme sitä, että tämä työ on vaan hetkellistä hoivaamista. Että pienet varpaat eivät ole tulleet jäädäkseen. Pienet varpaat jatkavat matkaa eteenpäin ja saavat meiltä pienen pisaran elämäänsä.

Tuntuu, että rakkaus omiani kohtaan vain lisääntyy. Sitä rutistaa piirun verran kovemmin ja muistaa sanoa, kuinka rakkaita he ovat.
Olen iloinen, että voimme lastemme kanssa jutella kaikista maailman asioista ja kuopuksella tulikin mieleen myös ne omat taustat. Siitäkin me juttelimme. He ovat tulleet jäädäkseen ja ovat meidän omia lapsia. Ja silti voimme myös auttaa toisia lapsia hetken.

Puhelu

Vastaanottoperheenä sitä odottaa sitä tiettyä puhelua, sillä se tietää töitä. Se on eri puhelu, kuin adoptiolasta odottaessa, mutta silti se tuntuu jännältä.
Olin kuullut, että kun se puhelu tulee, adrenaali käy virtaamaan ja puhelun vastaanottaja käy kierroksilla valmistautuakseen vastaanottamaan lapsen. Usein saattaa käydä niinkin, että vaikka kaikki on valmiina, lapsi ei syystä tai toisesta tulekaan.

Sain sen puhelun eräänä aamuna, jolloin olin vielä nukkumassa. Olin hiukan pöllämystynyt, kun lopulta tajusin, että mitä puhelu tarkoittaa. Vastasin kysymykseen kyllä ja aloin valmistautumaan. Enemmän henkisesti.
Koko päivän kävin kierroksilla odottaessani lisää tietoa. Puhelin tiukasti taskussa, enkä oikeasti pystynyt keskittymään juuri mihinkään. En myöskään tohtinut pitää linjaa varattuna turhaan.

Tässä työssä varmaa on se, että kaikki on epävarmaa, kunnes asiat ovat varmistuneet ja lapsi saapunut.

Informaatiota ei sitten sinä samana pävänä tullut, eikä seuraavana. Tuli hiljaisuus ja epävarmuus ja todennäköisyys, ettei lapsi tulekaan. Se täytyy kestää ja muistaa; lapsen etu.

Ja mitä sitten? Sitten jatkamme elämäämme ja arkeamme, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja jäämme odottamaan seuraavaa puhelua. Jännää? Ehkä ei enää niin jännää, kuin se eka kerta. Toivottavasti seuraavaan puheluun ei mene tolkuttomasti aikaa.
Meillä on paikka ja toivomme sen täyttyvän.

Pikkulapsiaika

Vietän perjantai-iltaa katsomalla Stand Up-ohjelmaa. Asiaa pikkulapsiajasta.
Vaivun muistoihin.
Muistan, kun esikoinen heräsi viiden kuuden aikaan aamulla pitkään. Maitopullon jäätyä pois, ei ollut vaihtoehtoja, kuin nousta ja aloittaa päivä.

Ja päivähän alkoi. Arkisin se alkoi aamupesuilla, puurolla ja päivävaateilla. Viikonloppuisin me vanhemmat vuorottelimme unien kanssa, jotta kumpikin sai nukkua toisena aamuna pitkään. Ja toinen... siirtyä olkkarin sohvalle peiton ja tyynyn kanssa ja laittaa videot pyörimään. Eli pilkkimistä parin seuraavan tunnin ajan.
Tunnustan, etten ole koskaan katsonut autot-elokuvaa alusta loppun! Mieheni on asiasta aivan pöyristynyt! Itse taas, noh, en varsinaisesti ole piirrettyjen varsinainen fani, varsinkaan autojen, joten mieluummin ummistin silmät, kun katsoin leffaa. Leffaa, jonka poikani osasi ulkoa. Samoin mieheni!

Pikkulapsiaika on varsin erilaista, kuin isompien lapsien aika. Nyt kun olen kotona isompien lapsien kanssa, huomaan olevani kotona paljolti yksin.
Aamuisin saamme nukkua pitkään. Tai lapset saavat, sillä tällä hetkellä Pentu ja Eläkeläisen murina herättävät minut aikaisin. Yöllä minun mielestäni!
Viime yönä neljän aikaan värjöttelin suomen kesässä yöpuku päällä Pennun kanssa ulkona, sillä arvelin sillä olleen hätä. En pidä siitä, että Pentua ulkolutetaan öisin, sillä se tottuu siihen. Mutta viime yönä olin satavarma, että sillä oli hätä, kun hän vinkui niin. No pissalla kävi, muttei muuta. Ja taas seitsemän jälkeen oli täynnä virtaa. Kun avasin makkarin oven, hän juoksi innoissaan luokseni. En ollut yhtä innossani purentakiskot suussa häntä vastaanottamassa.
Lopulta ei auttanut, kuin iloisesti tervehtiä ja lähteä ulos. Sitten saikin aamupalan syödä suht rauhasssa.
Meillä kun ei koirat saa tulla keittiöön ihmisten syödessä, jouduin ottamaan melko monta nousua muistuttamaan Pentua, ettei ylitä rajaa. Ovea meillä ei keittiöön ole, joten joutuu ihan näkymätöntä rajaa noudattamaan.

Palatakseni pikkulapsiaikaan, huomaan pennun tuoneen sitä perheeseemme osittain. Lyhentyneitä yöunia, sekä intensiivistä läsnäoloa.

Hyvä palautella mieliin näitä asoita, sillä ehkäpä jokin pieni ihmisen alku on liittymässä perheesemme hetkeksi ja näin ollen voimme heittää hyvästit pitkille aamu-unille, sekä kaikenlaiselle luppoajalle.
Näiden teinien ja esiteinien kanssa elämä tuntuu perushoidon osalta varsin helpolta. Jopa yksinäiseltä välillä, jos minulta kysytään. Läsnäoleva äiti ja lopulta yksin kotona.
Lapsille tulee enemmän vapautta näyttää, kuinka siivet kantavat, Ja minä, murehdin, kuinka ne siivet kantavat ja onko ulkopuolista uhkaa. Eli jännitän heti, kun kello on minuutinkin yli kotiintuloajan.

Niin, eikä meillä herätä kukonlaulun aikaan, paitsi silloin, kun makkarin ikkuna on auki ja kukko alkaa kiekumaan aamun sarastaessa.
Nautimme siis siitä, sillä taitaa tulla hetki, kun pieni ihminen saapuu perheeseemme ja nukkuminen ja rentoutuminen on historiaa.

Puhdistus

Minulla on jännä alitajuinen tapa siivota, kun jokin asia tulee päätökseen.
Kun jäin töistä pois, ensin nautin sen päättymisestä. Sitten otin luutun käteen ja lakaisin kaikki sen aikaiset pölyt pois.
Eihän ne työpölyt olleet oikeasti kodissani, mutta kait se on minun tapa käsitellä asiat niin, että kun jokin loppuu, se siistitään muistoihin.

Ja paljon sinne muistoihin taas jääkin, niin hyvässä, kuin pahassa. Opin myös sen, että vaikka jakso oli monin tavoin haastava, minä kestin sen! Ja siitä olen ylpeä, sillä olen aina mieltänyt itseni kiltiksi, joka ei sano omaa mielipidettään. Tai sanon, mutta en sillä vaikealla hetkellä suoraan.

Ikä on varmasti nyt tehnyt tehtävänsä ja olenkin oppinut sanomaan asioita. Puolisoni on ollut äärimmäinen tuki myös sillä saralla.
Oli paljon muuttuvia tilanteita ja haastavia ihmisiä. Nyt huomaan, kuinka olen kasvattanut jälleen omia vuorovaikutustaitoja. Olin hämmästynyt, kuinka kolleegani sanoi minua "kovaksi muijaksi", kun siedän tilanteita niin hyvin. Äimistynyt suorastaan!

Oppia ikä kaikki ja voittajana maaliin!

Runo ja kuva on lainattu Elina Salmisen sivulta.
Uusia pilkahduksiakin on jo ollut ilmassa ja nyt suorastaan jo vähän jännittää!
En ole tainnut koskaan olla näin avoinna elämälle, tietämättä mitä huominen tuo tullessaan. Nyt kuitenkin tuntuu, että luotan elämän kantavan.

Kesäloma

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...

Suvivirrestä ollaan montaa mieltä, mutta itselle se merkitsee kesäloman alkua. Niin vahva muisto omasta lapsuudesta, sireenien tuoksu, lämpö, alkava kesäloma ja vapaus.

Tänään alkoi lapsilla kesäloma ja hyvät todistuksetkin sieltä tuli, vaikka keväällä toisen kohdalla mietinkin, että mihinhän tämä tie johtaa?

Koko perheen tsemppaus, läksyjen tarkistus ja kokeiden merkintä seinäkalenteriin tekivät tehtävänsä ja lapsi sai tarvitsemansa tuen. Mutta niin vain tämä työ palkittiin ja ansaittu loma alkaa.

Itselle alkaa myös ansaittu loma Wilmasta, enkä todellakaan aio sitä kesän aikana lainkaan katsoa!
 
Vielä ei ole puhelimemme pirissyt, mutta uusi talonvahti on asettunut taloksi ja väsymystä on ilmassa valvotun yön takia. Pentu haki turvaa meistä aikuisista, muttei juuri kaivannut omia pentuperheen hajujaan. Että melkein kuin olisi vauva talossa, sellainen on olotila itsellä. No hauvavauvahan hän onkin.
Urheasti pentu on ottanut kontaktia ja on rohkea. Kaikista meillä olleista koirista rohkein. Pentu onkin jo selvästi asettunut taloksi ja taitaa siitä olla hyvä vahti tulossa. Vanha neitimme oli alkuun hieman ihmeissään, mutta hyvin on ottanut pennun vastaan ja uutta virtaa on siltäkin löytynyt. Vipinää ja vilskettä siis on talossa ja elämämme muutos on alkanut. 
Uusi kappale on kirjassa kääntynyt ja ensirivit on sille kirjoitettu. 

Nyt nautimme viikonlopusta ja pentuelämästä ja toivomme arjen koittaen sitä puhelinsoittoa.
Ja tietenkin juhlistamme lasten kanssa koulun loppumista hyvällä ruoalla herkutellen!