Kun jäin töistä pois, ensin nautin sen päättymisestä. Sitten otin luutun käteen ja lakaisin kaikki sen aikaiset pölyt pois.
Eihän ne työpölyt olleet oikeasti kodissani, mutta kait se on minun tapa käsitellä asiat niin, että kun jokin loppuu, se siistitään muistoihin.
Ja paljon sinne muistoihin taas jääkin, niin hyvässä, kuin pahassa. Opin myös sen, että vaikka jakso oli monin tavoin haastava, minä kestin sen! Ja siitä olen ylpeä, sillä olen aina mieltänyt itseni kiltiksi, joka ei sano omaa mielipidettään. Tai sanon, mutta en sillä vaikealla hetkellä suoraan.
Ikä on varmasti nyt tehnyt tehtävänsä ja olenkin oppinut sanomaan asioita. Puolisoni on ollut äärimmäinen tuki myös sillä saralla.
Oli paljon muuttuvia tilanteita ja haastavia ihmisiä. Nyt huomaan, kuinka olen kasvattanut jälleen omia vuorovaikutustaitoja. Olin hämmästynyt, kuinka kolleegani sanoi minua "kovaksi muijaksi", kun siedän tilanteita niin hyvin. Äimistynyt suorastaan!
Oppia ikä kaikki ja voittajana maaliin!
Uusia pilkahduksiakin on jo ollut ilmassa ja nyt suorastaan jo vähän jännittää!
En ole tainnut koskaan olla näin avoinna elämälle, tietämättä mitä huominen tuo tullessaan. Nyt kuitenkin tuntuu, että luotan elämän kantavan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti