Puhelu

Vastaanottoperheenä sitä odottaa sitä tiettyä puhelua, sillä se tietää töitä. Se on eri puhelu, kuin adoptiolasta odottaessa, mutta silti se tuntuu jännältä.
Olin kuullut, että kun se puhelu tulee, adrenaali käy virtaamaan ja puhelun vastaanottaja käy kierroksilla valmistautuakseen vastaanottamaan lapsen. Usein saattaa käydä niinkin, että vaikka kaikki on valmiina, lapsi ei syystä tai toisesta tulekaan.

Sain sen puhelun eräänä aamuna, jolloin olin vielä nukkumassa. Olin hiukan pöllämystynyt, kun lopulta tajusin, että mitä puhelu tarkoittaa. Vastasin kysymykseen kyllä ja aloin valmistautumaan. Enemmän henkisesti.
Koko päivän kävin kierroksilla odottaessani lisää tietoa. Puhelin tiukasti taskussa, enkä oikeasti pystynyt keskittymään juuri mihinkään. En myöskään tohtinut pitää linjaa varattuna turhaan.

Tässä työssä varmaa on se, että kaikki on epävarmaa, kunnes asiat ovat varmistuneet ja lapsi saapunut.

Informaatiota ei sitten sinä samana pävänä tullut, eikä seuraavana. Tuli hiljaisuus ja epävarmuus ja todennäköisyys, ettei lapsi tulekaan. Se täytyy kestää ja muistaa; lapsen etu.

Ja mitä sitten? Sitten jatkamme elämäämme ja arkeamme, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja jäämme odottamaan seuraavaa puhelua. Jännää? Ehkä ei enää niin jännää, kuin se eka kerta. Toivottavasti seuraavaan puheluun ei mene tolkuttomasti aikaa.
Meillä on paikka ja toivomme sen täyttyvän.