Powered By Blogger

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Hetki jolloin vähiten odotin

Hetki jolloin vähiten odotin, soi puhelin. Ääni kysyi otatko? Vastasin, että otan. Ja parin tunnin päästi pihassa oli taksi, kaksi sosiaalityöntekijää ja lapsi.
Siitä se sitten taas lähti työt käyntiin. 
Me hoidamme ja lapsi opettaa meitä rytmeilleen. 
Hän on suloinen ja koko perheen keskipiste. 

Olinkin jo pitkään ollut tyhjillään ja kaivannut omaa työtä. Tätä kotona tehtävää työtä. 

Paljon on muutenkin tullut tulevaisuuteen unelmia ja suunnitelmia. Jännästi niitä putkahtelee esiin mitä kummallisimmissa hetkissä. Ja niissä hetkissä saatan tarttua toimeen. Ja elämänvirta vie eteenpäin. Välillä olen hyvinkin nopeatempoinen ja teen äkkinäisiä uusia ratkaisuja, mitkä saattavat toisia hirvittää.

Mutta nyt arkea rytmittää pikkuinen ja huomaan, että välillä meinaan unohtaa itse syödä. Kun silloin kun on itsellä nälkä, ei ehkä olekaan aikaa syödä. Niin kauan on kulunut ihan pikkuisen hoitamisesta, että menee tovi muistaa hyödyntää aika.

Olen kuitenkin nauttinut joka hetkestä ja lapsentahtisesti eletään tällä hetkellä. Tai ainahan me elämme lapsentahtisesti, mutta kyllähän pieni tuo ihan oman tahdin.
Kun pikkuinen jatkaa matkaa, hän kyllä jättää tyhjiön. Sekä meidän kotiin, että sydämiin.
Silti ajattelen, että itse yhtä kokemusta taas rikkaampana ja lapselle olen tarjonnut hetkeksi syliä ja hoivaa.

Ai niin ja tietokonekin tässä juuri hajosi, joten tätä päivitystä olen kirjoitellut monessa eri erässä puhelimella. Tietokone on siis korjattavana ja yritän pärjätä kännykän ja tabletin voimin siihen asti, kunnes saan sen huollosta takaisin. 

1 kommentti:

  1. Olipa mukava lukea että puhelin on soinut. Kyllä pieni ihminen tuo perheeseen oman, mukavan rytminsä.

    Mukavia, työteliäitä päiviä teidän perheelle!

    VastaaPoista