Ärsyttävä hiljaisuus

Hiljaisuus voi todella muodostua ärsyttäväksi. Puhelin on lainalasten osalta soinut pari kertaa ja se tunne kun adrenaalini nousee ja alkaa valmistautua tulevaan.
Molemmat kerrat edellisen postauksen jälkeen ovat olleet sellaisia, että pitäisi lähteä lasta hakemaan lähes samantien.
Järjestelin oman perheen asiat ja kerroin omille lapsille suunnitelmien muuttuneen. Ja että lähden hakemaankin lasta meille. Viritin turvaistuimen autoon ja olin valmis. Sitten tulikin tieto, että ei tarvitsekaan tulla. Se pettymys. Keräilin homman haltuun ja aloitin päivällisen valmistuksen. Esikoinen saapui kotiin ja kysyi missä se lapsi on? Ei hän tullutkaan.

Omat lapset kysyvät välillä, että milloin meille tulee lapsia? En kuitenkaan osaa heille antaa vastausta.

Toivon, että puhelin pian soisi. En ole kenenkään sopimuslistoilla, joten en saa odottamisesta mitään korvausta. Olen sitten tehnyt satunnaisia keikkatöitä. Mutta kyllä pistää mietityttämään, että jos tämä on pitkäänkin tällaista tyhjän päällä odottelua, niin pitänee miettiä muita vaihtoehtoja.

Huhut kertovat, että tämä kulunut vuosi olisi ollut kaikin puolin hiljainen. Hiljaisempi, kuin edellinen.

Elämä kuitenkin soljuu eteenpäin. Lastemme harrastukset vievät ison siivun ajastamme. Suunnittelemme tulevaisuutta ja unelmoimme.
Koiranpentu ei sekään ole enää ihan pentu ja puolivuotispäivää vietetään tällä viikolla. Hän on oppinut hienosti uusia juttuja ja eilen illalla sain kuulla ensimmäiset vahtihaukut! Ja vaikka kerronkin hiljaisuudesta, on kannoillani koko ajan joku, sillä tämä koira kulkee alati perässäni.

Olenkin vapaina hetkinä nauttinut syksystä ja lenkkeillyt ahkerasti koiran kanssa luonnossa. Luonto on terapeuttista, erityisesti metsä. Siellä koira nauttii vapaana juoksusta ja kepeistä. Ja omassa mielessä vaeltaa ajatusvirta asioita työstäen.