Laulun voima

Olen laulanut aina paljon. Ihan lapsesta asti. Varmaan, kun opin puhumaan, aloinkin jo laulamaan.
Pienenä ollessani mummolla hoidossa, kävimme myymäläautolla maaseudulla kun asuivat. Siinä sitten kauppa-autoa odotellessa lauleskelin ja mummot ja mammat tykkäsivät. Tienasin aina kivat karkkirahat sillä tavoin. He aina pyysivät, että laula taas!

Olenkin sitten laulanut lapsilleni enemmän, kuin lukenut. Kun sain esikoiseni syliin, lauloin hänelle. Siitä alkoi tämän mamman laulu-ura kotosalla. Lauloin omille lapsilleni aina iltalaulut. He tottuivat siihen niin, että jos joskus nukkumaanmeno syystä tai toisesta viivästyi ja sanoin, että tänään en laula, kun kello on jo niin paljon, siitä tuli kiukkua. Helpommalla pääsi, kun lauloi tutut iltalaulut.

Laulut ovat tuoneet lapsillemme turvaa ja tuttuutta. Kirjaa luin sitten muulloin ja monesti päiväunille mennessä.
Kuopus tosin ei jaksanut kuunnella mitään satuja, joten hänen kohdallaan laulut toimivat sikälikin paremmin.
Laulu on aina mukana, siellä missä minäkin. Lauluja voi myös keksiä omasta päästä tilanteen mukaan ja se on huvittanut lapsiamme myös. Monta kännkäränkkää on mennyt myös lauluilla ohitse.

Olen laulanut myös lainalapsillemme. Ihan pienille joka ilta se tuttu ja turvallinen toistuva tuutulaulu ja lisäksi ehkä jokin muu. Laulu rauhoittaa usein pienen mieltä. Ja yhdessä laulaminen ihan vauvankin kanssa vahvistaa vuorovaikutusta.

Isommille lapsille olen laulanut ja opettanut uusia lauluja ja siitä on tullut mukava yhteinen juttu. Iltaisin kuului sängystä: laula taas se laulu, että me opitaan se! Näin on saatu myös kiva yhteinen hetki iltaan, hetkeen, jolloin omat ajatukset ja ikävä valtaavat mielen ja niitä voi olla vaikea kestää.