Vastaanottoperheenä toimiminen on varsin itsenäistä ja välillä jopa yksinäistä työtä. On asioita mitkä pohdituttaa, tai mitkä haluaisi jakaa jonkun toisen kanssa. Eikä sitten ole oikein ketään kelle kertoa.
Toki minulla on ns. työnantaja, joka auttaa erilaisissa tilanteissa ja on tukena, mutta täällä kotona on minun lisäksi minun perhe.
Puolisolta saan toki apua ja mielipiteitä, mutta hän ei tee tätä työtä kanssani 24/7.
Onnekseni olenkin tutustunut erääseen ihmiseen työn kautta ja hänestä tuli nopeasti uusi ystäväni. Hän on työkaverini ja hänen kanssaan vaihdamme fiiliksiä ja tunnelmia noin yleensä lähes päivittäin. On helpottavaa, kun toinen ymmärtää heti mitä tarkoitan.
On tärkeää erityisesti näin alkutaipaleella, että on joku kenelle puhua ja joka kuuntelee. Tarvittaessa antaa myös käytännön vinkkejä.
Nyt voin sanoa olevani kyllä uudessa kiinni. En ole ennen tehnyt työtä kotona. Ja koska teen tätä työtä kotona, on perheeni myös alttiina tälle työlle.
Kysynkin omilta lapsiltani heidän vointia ja mielipidettä tähän työhön. Seuraan ja havainnoin myös heidän käytöstään vieraiden lasten lisäksi.
Olemme ryhtyneet tähän työhön sillä ajatuksella, että kaikilla pitää kuitenkin olla hyvä olo kotona. Ja koska omilla lapsillanikin on se oma tausta, kuulostelen heidän vointiaan ehkä enemmän.
Mutta tähän mennessä he ovat sitä mieltä, että on ihan ok tehdä tätä työtä kotona ja lisääkin saa tulla. Mennään siis vähän case kerrallaan ja katsotaan sitten.
Onhan se elämä jännää, kun vaan uskaltaa elää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti