Powered By Blogger

perjantai 10. elokuuta 2018

Innostuksen lopahdus

Ihan pakko kertoa, kun epäilinkin tämän kouluinnostuksen lopahtavan jossain vaiheessa, mutta sepä lopahti aiemmin, kuin uskoinkaan.

Kuopus ajeli fillarilla koulusta kotiin. Olihan takana oikein tämän lukuvuoden toinen päivä. Hikikarpalot otsalla tuli keittiöön, kun huusin hänelle moit!

Ensisanoikseen tulla möläytti, että saanko sitten pelata? Pleikka, tuo viheliäinen kapistus.
Ja ennen kuin ehdin sanoa mitään ja hän vetää henkeä, hän jatkoi, että voiko samalla pitää puhelinyhteyttä kaveriin, kun kaverilla on mikki rikki?

Olin pelkkänä äimänä! No ihan ensin kun tullaan kotiin, käydään vähän koulupäivää läpi ja tehdään läksyt! Ja mitään puhelinyhteyksiä ei käytetä pelien pelaamiseen. Jos kaverin mikki on rikki, niin se ei sitten puhu sulle mitään!!

Kuopus tulee puoliharmissaan pöydän ääreen ja avaa enkun kirjan. Ja sitten se alkaa! Arki paiskaa vasten kasvoja ja hän ensi töikseen kysyy, mitä tässä pitää tehdä? Mitä tää tarkoittaa?

Paluu arkeen todellakin. Muistutan, että ihan itse pitäisi lukea tehtävänanto ja sitten selailla vähän sanastoa, jotta voi tietää sanan tarkoituksen.
Kuopus istuu silmät teevadin kokoisina ja pöyristynyt ilme kasvoillaan alkaa jankuttaa, että mikset auta?
Joo, autanhan mä, mutta ihan itse etsit ne vastaukset. Ohjaan taas käyttämään sitä sanastoa, mutta kuopus ei löydä niitä sanoja. Se pitää varmaan viedä taas näöntarkastukseen?

Lopulta huomaan hikeentyväni. Taas! Otan koirat ja vien ne ulos. Oletuksena, että kun palaan, tehtävät on tehty. Vaan vielä mitä! Hän istuu edelleen siinä keittiön pöydän ääressä ja vaatii mua auttamaan. Ja auttaminen tarkoittaa sitä, että kerron jokaisen englanninkielisen sanan hänelle, jotta hän säästyy sivujen kääntämiseltä!
En suostu, en kertakaikkiaan suostu. Kerron, että ymmärrän sen työläyden, mutta näin olen itsekin lapsena toiminut.
Ei auta muistojen jaarittelu. Olisihan se pitänyt arvata, miten huono perhe. Avottis ja päästiin uuteen aiheeseen!
Adoptiolapsen on helppo heittää tämä perhekortti ja sillä yrittää satuttaa. Käytiin lopulta syvällinen ja pitkääkin pidempi keskustelu aiheesta.

Loppu viimein hän sai ne läksyt tehtyä ja ymmärsi myös, että olen äiti, ihan hänen oikea äiti, vaikka ei minun masusta syntynytkään. Elämä valitsi meidät perheeksi ja niin se nyt on. Ei sitä perhettä ihan noin vain suutuspäissään vaihdeta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti