Ja humps vaan ja arki sitten alkoi! Omat lapset lähtivät kouluun. Arki rutinoituu siis jälleen koulun ja harrastusten ympärille.
Olipa omat lapset tohkeissaan uusista lukujärjestyksistään ja opettajistaan. Siitä se taas lähtee ja alkuinnostuskin hälvenee varmasti tuota pikaa:)
Olen pitänyt vapaata lainalasten lähdettyä, mutta nyt olen jälleen käytettävissä.
Minun on vaikeaa nauttia luppoajasta. Pitäisi opetella vain olemaan! Tuntuu hassulta että voin ja saan jäädä kotiin muiden lähdettyä, eikä tarvitse kenellekään selitellä miksi olen kaupassa keskellä päivää. Käyn lenkillä koiran kanssa ja nautin olostani, tai ainakin yritän. Sillä luppoaika päättyy samantien, kun saan soiton ja lapsi on tulossa.
Samalla vahdin, että puhelimessa on äänet päällä, jotta olen tavoitettavissa töiden puolesta. Lenkillä ollessa saattaa kännykkäni vahingossa mennä äänettömälle ja niin kävi tänäänkin. En tuntenut edes puhelimen värinää, kun keskityin niin koiraan.
Sitten piti hakea numerotiedustelusta, että kukahan mulle on soitellut? Ei löytynyt soittajaa, joten varmasti se oli sitten joku myyjä, eikä mikään työpuhelu.
Kun työ on 24/7 tehtävää, on ihan lupa nauttia niistä vapaista, sillä eihän niiden lainalasten kanssa oleminen ole yhtään samaa, kuin omien kanssa. Eikä heitä voi jättää kenellekään hoitoon, joten omat menot joutuu pohtimaan tarkkaan.
Ja hiljaisuus on musiikkia mun korville! Kun olen yksin kotona, ei minulla ole mitään laitetta päällä. Kuuntelen kellon raksutusta ja koirien tuhinaa.
Jaa, ensimmäinen lapsi saapuu koulusta kotiin! Vaihdetaanpa kuulumiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti