Veriside

Joillain on vahva ja iso suku. Suku pitää paljon yhtä, tekee paljon asioista yhdessä ja heillä on yhteiset perinteet. Veriside on vahva ja menee monen asian ohitse.

Olen miettinyt tätä paljon. Kun lapsemme olivat pienempiä sain paljon ihmetystä osakseni, että eikö teillä todellakaan isovanhemmat hoida lapsia tai hae heitä vaikka päiväkodista? Tai nyt isompana, eivätkö isovanhemmat todella vie heitä treeneihin? Kyllä meillä vaan, oli usein se loppukaneetti. Ei tarvitse kuin vain soittaa, että käytkö hakemassa tai viemässä, niin aina on isovanhemmat valmiina.

No meillä ei ole niin. On toki isovanhemmat, mutta heillä on pitkälti oma elämä.  Osa heistä on vielä työelämässä ja kun lapsemme olivat pieniä, olivat he kaikki töissä. Joskus saimme lastenhoitoapua, mutta emme mitenkään säännöllisesti. Meidän lapsille se tärkein aikuinen oman perheemme lisäksi on minun siskoni.

Meidän sukumme, siis minun puolelta on kyllä viettänyt useita jouluja yhdessä, mutta enää en kaipaa niitäkään. Meillä ei ole sellaista vahvaa sidettä. Tai kait meillä on jokin side, mutta ei sellainen, kuin monessa muussa suvussa. Ja miehen puolella taas tuntuu olevan sellainen hierarkia ja lapset ovat eri asemassa hyvinkin pitkälti siitä syystä, että kuka on kenenkin lapsi.

Olen huomannut tässä vuosien varrella, että kaikkein kiintein side ja suhde on syntynyt ihmisiin, kehen ei ole verisidettä ja geeniperimää.
Meillä ei ole yhteistä geeniperimää omien lastemme kanssa, mutta he ovat mitä suurimmassa määrin meidän omia lapsia. Puhun aina omista lapsista, en meidän adoptoiduista lapsista.

Osaan meillä hoidossa olleista lapsista tai sanotaanko nyt, että yhteen, on muodostunut erittäin vahva tunneside. Emme ole hänen biologisia vanhempiaan, mutta hän on meille äärimmäisen tärkeä. Ja on aika ihanaa, että hänen biologiset vanhemmatkin arvostavat sitä ja antavat meidän viettää aikaa yhdessä. Lapsi käy meillä säännöllisen epäsäännöllisesti ja se oli kait kohtalon kirjoihin ja kansiin kirjoitettu, että asiat menivät juuri näin. Ja miten ihanaa lapselle, että hänellä on monta ihmistä elämässä, ketä häntä rakastaa. Myös ne biologiset vanhemmat, vaikkei heidän luona voikaan asua tällä hetkellä.

Meidän perheessämme ei siis kenelläkään kierrä yhteinen veri, eikä geenit. Silti me olemme vahva tiimi, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, niin kuin Muskettisoturit sanovat. Ja niitä koettelemuksia onkin viime aikoina ollut melko paljon, jolloin olemme kerääntyneet tiiviiksi joukoksi yhdessä miettimään ratkaisua asioihin ja tukemaan sitä, ketä asia sillä hetkellä koskee.

Veri on vettä sakeampaa, sanotaan. Ehkä ehkä, mutta minulle tai perheellemme sillä ei ole mitään merkitystä. Kun erään keskustelun jälkeen kysyin esikoiseltani, että ollaanko me kavereita? Hän vastasi, että ei. Me ollaan perhettä!