Powered By Blogger

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Työntäyteistä

Olihan työntäyteinen pitkä viikonloppu kahden pienen kanssa. Kyllähän lapset tarvitsevat aikuista paljon, enkä ollenkaan epäröinyt, ettenkö pärjäisi. Pärjäsin kyllä, vaikka ainoa hiljainen hetki oli, kun lapset nukkuivat.

Tuntuu vain, että lapsi, joka ei asu biologisten vanhempien kanssa on vain niin paljon enemmän tarvitseva. Tai siis hän on todella tarvitseva.

Onneksi minulla oli oma lapseni hyvänä apuna ja välillä puolisokin ehti apuihin.

Lapsen, jolla on monta aikuista, jotka häntä hoitaa, on todella suuri tarve tulla huomatuksi ja hyväksytyksi. Kilpailu aikuisen huomiosta on kova ja on erityisen raakaa huomata, että joutuu jakamaan huomion ja odottamaan vuoroaan. Niitä ihan tavallisia pelisääntöjä, mitä jokaisessa kodissa on, mutta erityisen kirpaisevaa tällaiselle lapselle.

Ja vaikka syliini mahtuikin kaksi lasta, tuntui välillä pahalta, kun toinen olisi halunnut minut ihan kokonaan itselleen. Nukutinkin lapsia päivällä hieman ristiin, jotta saivat aikaa myös vain itselleen. Minä aikuisena ymmärrän ajan rajallisuuden ja ajattelin levätä sitten joku toinen kerta.

Ja helpottihan työ sitten puolella, kun toinen heistä lähti meiltä pois. Nyt sitten jatkan vielä yhden kanssa ja homma on helpottanut paljon.
Silti välillä sydän vereslihalla itsellä, kun seuraa lapsen tuskaa, eikä sitä saa kokonaan pois.

Näin unta, että möin vaunut pois. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Olenko vielä valmis lopettamaan nämä hommat? Vai jatkanko vielä vähän kevennetyin tavoin? En palaa kuitenkaan enää vanhaan, vaan uusia suunnitelmia on kovasti jo ja osa on jo aluillaan.

1 kommentti: