Mitä kuuluu elämäämme nyt?

Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Olen ollut useasti aikeissa kirjoittaa, mutta aina tulee jotain muuta.
Vastaanottotoiminta on tauolla, mutta minulla on käynyt lomitettavia lapsia sovitusti hoidossa. Elämä on tällä hetkellä sillisalaattia. Opiskelen ja teen montaa eri työtä. Teen omia juttuja oman yrityksen kautta ja toivon, että se ottaa tuulta purjeisiin niin, että voin jättää sekalaiset muut työt kokonaan tai edes suurimmaksi määrin pois.

Jännästi se kulkee se elämän virta. En ollut tätä mitenkään suunnitellut, mutta ehkä joku muu oli! Asiat vain kulkivat tähän pisteeseen.

Hieman ikävöin vastaanottotoimintaa, sillä se on osittain minulle kuin kutsumus. Mutta se ei sovi tämän hetkiseen tilanteeseen lainkaan. Ja vaikka olen tällä hetkellä tauolla, epäilen etten tule jatkamaan toimkintaa enää. En ainakaan lähiaikoina. Mitä sitten tulevaisuus tuo tullessaan, sen aika näyttää.

Onnekseni meille jäi toistaiseksi oleva kontakti erääseen meillä asuneeseen lapseen ja nautinkin kovasti niistä hetkistä, kun hän on meillä. Olen vähän kuin isovanhemman roolissa, vaikka en mummo olekaan. Mutta omat lapset ovat jo niin isoja, etteivät he tarvitse minua niin sataprosenttisesti koko ajan. Kun hän on meillä kyläilemässä, olenkin hänen kanssaan ihan satasella. Ja jos hän nauttiikin olostaan meillä, niin mekin nautimme koko perhe hänen seurastaan ja meillä on kaikilla hymyt herkässä. On jälleen ihana seurata pienen lapsen kasvua ja kehitystä ja nauraa kaikille hassutuksille.
Ja myönnän, että nautin kovasti niistä hetkistä ja se lieventää hieman sitä surua, etten voi jatkaa enää omaa vastaanottotoimintaa.

Ja mitä käy lopulta tälle blogille? Varmaan melko vähiin jää kirjoittelu. Omat lapset ovat jo niin isoja ja heillä on jo omat jutut. Adoptio ei vaikuta enää meidän arjessa kovin. Se on osa meidän elämää aina, mutta adoptio-odotus, alkutaipale ja suuri mietintä, johtuuko jokin oirehdinta adoptiosta, on jo vähän takanapäin. Toki se adoptio saattaa näkyä läpi elämän, muutenkin kuin ihonvärissä. Mutta se on osa persoonaa ja sen kanssa on opittava elämään.
Ehkä joskus kirjoittelen vielä jotain? Nyt olen itse kuin pisara elämässä, soljun virran mukana ja katson mihin se vie.

Kiitos kun olit mukana lukemassa! Aurinkoista syksyä!