Harhaa

Nyt ollaan oltu tyhjillään tässä tovi. Nopeasti siihen tottuu, ettei ole hoidettavia ja saa vain olla oman perheen kesken. Ja koska lapset ovat jo isoja, on mun oma kulkeminenkin todella vapaata. Eivät juuri kulje mihinkään mukana ja elävät teiniaikataulua näin kesälomalla.

Tässä sitten eräänä iltana katsottiin koko perheen voimin telkkaria olkkarissa. Itse makoilin sohvalla ja samalla selailin kännykkää. Olin vallan keskittynyt siihen puhelimeen, kunnes kuului lapsen itkua. Se oli kyllä todella selvää ja kuului läheltä. Nousin hätäpäissäni istumaan hölmistyneenä, että vauva itkee! Samalla tajusin itkun tulevan telkkarista. Sanoinkin, että tuli todella hölmö ja epätodellinen olo. Että tiesin, ettei meillä ole vauvaa, mutta silti melkein uskoin itkuääneen, että nyt se vauva heräsi kesken unien. 

Niin se mieli tekee välillä tepposet, kun on pitkään elänyt vauvaelämää, eikä sitten kohta eläkään. 

Niin vai olisiko se ollutkin enne? Se oli se yksi yhteydenotto aamulla ja lupauduin ottamaan uuden pienen lomahoitoon lähitulevaisuudessa.