Powered By Blogger

tiistai 19. helmikuuta 2019

Lauantai-ilta

Minkälaiset muistot sinulla on lapsuutesi lauantai-illoista?
Eräänä iltana tässä muistui omat lapsuusmuistot mieleen. Olimme käyneet saunassa koko perhe ja pieninkin oli käynyt kylvyssä. Kaikki olimme puhtaita ja valmiita lauantai-illan viettoon ja tv-ohjelmiin. Ei mitään sen ihmeellisepää, mutta se tunne ja muisto läikähti lämpimänä rinnassa.

Minun vanhempani erosivat, kun olin viisi vuotias. Isä oli reissuhommissa ja äiti vuorotöissä. Vietinkin sitten paljon aikaa, erityisesti viikonloppuja isovanhemmillani. He olivat isäni vanhemmat.
Olin heidän ensimmäinen lapsenlapsi ja he pitivät minua, kuin kukkaa kämmenellä. He olivatkin varsin nuoria isovanhempia ja jaksoivat kanssani paljon.

Muistan ne lauantait. Ensin päivällä puuhasteltiin kaikenlaista ja minä leikin. Mummo leikki usein siinä omien hommien rinnalla. Oli ikään kuin leikissä mukana, vaikkei ollutkaan.
Hän oli lempeistä lempein.

Illalla lämmitettiin sauna. Se oli lauantain kohokohta. Sillä olikin varmaan ennen suurempi merkitys, kuin nykyään.
Ennen saunaa oli tietenkin siistitty koti puhtaaksi, jotta sitten saunan jälkeen sai vain olla ja nauttia olostaan.

Silloin pienenä minua kannettiin rantasaunalta sellaisessa pyyhepussissa. Se oli niin kivaa, että mummo ompeli vanhoista pyyhkeistä oikean pussin. Saunan jälkeen laitoin yöpuvun päälle ja hyppäsin pussiin. Sitten mummo tai vaari "heitti" pussin olalle ja kantoi minut pikku mäen ylös suoraan sisälle taloon.

Usein myös saunan jälkeen syötiin jotain normaalista poikkeavaa iltapalaa. Esim. keitetyt nakin kuuluvat lapsuuteeni, saunan jälkeen. Nyt aikuisena, jos joskus syön keitettyjä nakkeja, tulee heti lapsuus mieleen.

Kaiken tietenkin kruunasi televisiosta tulleet lauantaitanssit. Niitä katsottiin yhdessä. Ja sitten jossain vaiheessa väsähdin ja pääsin mummona ja vaarin viereen nukkumaan.

Tämä sama tunne tuli mieleeni siis eräänä lauantaina, kun katsoin saunanpuhtaita lapsiani ja odottelimme jotain tiettyä ohjelmaa alkavaksi ja teimme jotain vähän spesiaalimpaa iltapalaa.

Kaikkien lapsien lauantait eivät ole lämpöisiä tunnelmaltaan ja iloa täynnä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti