Lapsen kehitys

Lapsen kehityksen seuraaminen on niin palkitsevaa. Ja kun on ihan pienestä lapsesta kyse, sitä kehitystä tapahtuu lyhyessä ajassa paljon.
Tunne on vähän sama, kuin laitostyössä, missä näkee nuoren asettuvan aloilleen ja alkavan ottaa huolenpitoa vastaan.

Pieni kehittyy vauhdilla ja on ottanut kehitysaskeleita ylöspäin. On noussut istumaan ja siitä sitten seisomaan.
Samaan aikaan ikenistä työntyvät läpi pienet hampaat. Kaksi on jo esillä ja seuraava pari tekee kovasti tuloaan.

Ja missä tämä sitten näkyy? No yöunissa!
Lapsi nukkuu levottomasti. Itkeskelee unissaan. Herää herkästi, kun aikuinen kääntää viereisessä sängyssä kylkeä. Herättyään muistaa, että ai niin, minun piti istua. Tai ottaa pinnoista kiinni ja ponnistaa itseni seisomaan.

Kun sitten olen tunnin välein tassuttanut ja notkunut pinnasängyn laidan yli sängyn pohjalle, alkaa jo oma keho huutaa apua.
Huomaan, että molemmat jalat alkavat olla tunnottomat ja varsin puutuneiden pökkelöiden päällä seison. Alaselkä on tulessa ja mietin kiivaasti, että miten tästä pääsen oikenemaan hiljaa ja siirtymään pienen matkan omaan sänkyyn? Viimeistään siirtyminen aiheuttaa nivelissä naksahduksia ja koko homma on suuressa vaarassa!

Kun viimein pääsen sänkyyn, samalla hetkellä puoliso nousee ylös ja lähtee kohti vessaa! Peitto kahahtaa, nivelet paukkuu ja laittia naksahtelee ja narisee. Sanon tiukan huomautuksen ja käsken olla kävelemättä pitkin yötä! Saan napakan vastauksen takaisin, että toki varmasti saan mennä vessaan?!

Setti on valmis ja lapsi herää ja koko rumba alkaa alusta. Roikun pinnasängyn laidan yli sängyn pohjalle pitelemään kiemurtelevaa lasta paikoillaan, Jalat puutuvat ja liekit lyövät alaselässä.

Vannon, että on aika lapsen siirtyä omaan huoneeseen, sillä selkeästi pidämme toisiamme hereillä eri pituisen unirytmin ansiosta.
Seuraava aamupäivä kuluukin sängyn siirtämisessä lastenhuoneeseen.

Kun ilta koittaa, lapsi laitetaan lastenhuoneeseen nukkumaan. Pelkään pahinta ja kovaa huutoa.
Käyn hänen luonaan yön aikana muutaman kerran, mutta ne välit me kaikki nukumme sikeästi ja hyvin. Tassuttaminen uuteen uneen kestää hetken ja nivelet paukkuen hiivin huoneesta ulos. Vahingosta viisastuneena, olen laittanut maton pinnasängyn viereen, jotta jalkapohjani eivät liimaannu lattiaan kiinni ja aiheuta ylimääräisiä jalkojenirrotusääniä! Sekä yritän muistaa laittaa myös villasukat jalkaan lastenhuoneeseen mennessä, jotta uloshiipiminen sujuisi hipihiljaa!

Muutama yö jo takana. Alku näyttää lupaavalta, eikä lapsella ole hätää omassa huoneessaan.  Toivon, että mentäisiin parempaan suuntaan, että yökäynnit vähenisivät ja lapsi nukkuisi pidempiä pätkiä. Ja suuresti toivon, että se hammaspari työntyisi jo pian ikenien läpi, jotta olo helpottuisi!