Alakouluikäisena minulla oli hyvä kaveri, jonka perhetutuilla oli biologisten lasten lisäksi yksi sijoitettu lapsi.
Muistan, kuinka tapasin heitä kaverillani. Sijoitettu oli poika ja meistä tuli ihan hyvät kaverit. Hänen sijaissiskonsa oli minun ikäinen ja poika hieman nuorempi.
Jo silloin jokin läikähti sydämessäni, kun puhuttiin sijaislapsista.
Näimme aika ajoin. Kunnes sitten eräänä päivänä poika ei ollutkaan perheensä mukana. Ihmettelin missä hän on ja kaverini kertoi, että hän on joutunut pois tästä perheestä. Heillä oli tullut erimielisyyksiä ja lopulta kun poika oli heittänyt sijaisäitiä kengällä, poika oli joutunut pois.
Jaa? Jäin miettimään itsekseni asiaa. Muistan puhuneeni tästä myös äidilleni ja ihmettelin, miten lapsen voi antaa pois tai ikäänkuin eteenpäin, kun tulee ongelmia ja riitaa?!
En tietenkään silloin lapsena tiennyt asian kaikkia puolia. Enkä tiedä niitä edelleenkään. Mutta tämä poika jäi sydämeeni ikuisiksi asjoiksi, vaikka en häntä sen koommin nähnyt.
Jotain oli kuitenkin omassa mielessäni tapahtunut ja siemen oli kylvetty.
Kun sitten tulin yläkouluikään, päätin, että jonain päivänä adoptoin lapsen. Tumman lapsen.
Ja sitä polkua on kuljettu. Olen adoptoinut kaksi lasta. Kiitos miehelleni ja hänen avaran sydämen, että kulkee polkua kanssani.
Sittemmin olen työskennellyt huostaanotettujen nuorten parissa. Ja tällä hetkellä sitten vastaanottoperheenä omassa kodissa.
Sijaislapsi. Monesti niin olosuhteiden uhri. Itse vielä pieni ja viaton, mutta herkästi vaurioituva.
En edelleenkään ymmärrä, miksi lapsi laitetaan herkästi eteenpäin, mutta totuus on, että lapset voivat oirehtia hyvinkin vahvasti, eikä näin välttämättä ole perhehoitokuntoinen. Avun ja tuen saaminenkin saattaa olla heikoissa kantimissa.
Perhehoitaja tekee töitä omassa kodissa, joka sekunti. Oma perhe on myös läsnä, eikä työtä mielestäni tulekaan tehdä, kuin vain ja ainoastaan oman perheen ehdoilla. Kenenkään ei tule kärsiä.
Elämään kuuluu naurua ja itkua, mutta riitaa ja varsinkaan pelkoa ei pidä kodissa olla. Normaalia riitaa on toki varmasti joka kodissa, mutta sellaista, mikä ylittää niin sanotut normit.
Edelleen silloin tällöin mietin tätä poikaa. Mitä hänelle mahtaa kuulua? Me olimme silloin lapsia ja yhteys katkesi, kuin veitsellä leikaten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti