Lyhytaikaisessa sijaisperheessä pitää tottua äkillisiin muutoksiin. Tai siihen, että lapsi on vain lyhyen aikaa. Eikä ajatus olekaan olla yhtään sen pidempään, kuin on tarvis.
On silkka totuus, että joihinkin lapsiin kiintyy nopeasti ja joihinkin ei ehkä ollenkaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että joidenkin lasten poislähtöä odottaa ehkä hieman kovemmin, kuin toisten. Kuulostaa karulta, mutta jos mietit omaa elämääsi, niin synkkaako kemiat ihan kaikkien kanssa?
Sitten taas, jos kiintyy lapseen, sitä ehkä toivoo, että hän viipyisi edes hetken pidempään. Kun tulee tieto lapsen poislähdöstä, on alettava itse työstämään luopumista. Sillä eron hetki ei ole helppo.
Itse käyn mielessäni asiaa paljon läpi ja pohdin asioita ehkä turhankin monelta kantilta. Se on myös keino suojata itseä liian suurelta surulta.
Olen valmis!
Sitten tulee tieto, ettei lapsi vielä lähdekään!
Ensimmäisellä kerralla tulee pöllämystynyt olo. Sitten jatketaan, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun näitä lähdön hetkiä on muutamia ja ne sitten peruuntuu, alkaa itselläkin olla jo melkoinen tunteiden vuoristorata käynnissä. Parin seuraavan kerran kohdalla sitä arvuuttelee, mitenhän tässä käy?
Sitten, kun tulee ns. se viimeinen kerta, olen jo tehnyt luopumista hyvissä ajoin ja suunnitellut jo, millä täytän arkeni, kun pieni ei täytä sitä hetki hetkeltä.
Saan tiedon, ettei lähdön hetki ole sittenkään tämä!
Minut valtaa epäusko! Koko päivän pyörin saamatta mitään aikaan. Seuraavana päivänä minut valtaa pettynyt olo. Mikään ei mennyt suunnitelmien mukaisesti. Vatuloin ja märehdin ja kerään taas mieleni rippeet kasaan. Onneksi lapsi on ihana ja hän tempaisee minut jälleen mukaansa.
Lupaan, että hän saa olla luonani niin pitkään, kuin tarvitsee.
Samalla siirrän ajatukseni pitkälle tulevaisuuteen täyttäen mieleni kalenterin tyhjällä.
Seuraavana päivänä oloni on taas balanssissa ja jatkan siitä mihin jäin. Tähän arkeen tämän lapsen kanssa.
Tätä tämä työ on, lyhytaikaista sijaisvanhemmuutta. Se kestääkö se päivän vai puolivuotta, sitä ei voi ennustaa!
Kiva kun kirjoitit tästä aiheesta. Työssä ihanaa ja kamalaa on ettei oikein voi ennakoida. Koko oma (+perheen) elämä sopeutuu vierailevan tähden elämään ja mutkiin. Jonkun kohdalla ollaan luvattu olla perheenä "loppuelämä" ja yhtälailla olla valmis luopumaan "huomenna".
VastaaPoistaTunnistan myös noita tunteita, sitä taukoa ja päätöstä odottaa ja vaikka lapsen kanssa sujuisi hyvin vaatii täyskäännös jatkosta oman pään kasausta.
Miten ennakoit vaikka mahdollista lomareissua, jos sellaisen haluatte perheenä pitää. Oletko jotain perussääntöjä ottanut käyttöön liittyen esim.tapaamisiin/yhteydenpitoon jne?
Joskus on vain lomareissu pidettävä, vaikka aina toivotaan, että lomaa pidetään sijoituksen päätyttyä. Mutta kuinka perheellinen voi ottaa äkkilähdön silloin, kun sijoitus päättyy? Mahdotonta! Joten olen varannut matkan jo hyvissä ajoin ja jos matkan lähestyessä minulla on lapsi, hänelle/heille etsitään lomittava perhe. Perhehoitaja tekee 24/7 työtä ja tarvitsee lomaa siinä missä muutkin. Lisäksi perhehoitajan työ sitoo melkoisesti ja kun perheessä on sijaislapsia, ei voi ihan mennä omien toiveiden mukaisesti. Joten on ihan oikeus ja kohtuus, että mekin saamme hengähtää. Sekä meidän lapset saavat hengähtää ja nauttia lomasta ja oman perheen kanssa vietetystä ajasta, sillä hehän jakavat myös vanhempansa "vieraiden" lasten kanssa 24/7!
VastaaPoista